Labqualityn SHQS-työryhmä myönsi perjantaina 2.6. SHQS-laaduntunnustukset seuraaville organisaatioille: Jatkopolut Oy, Lapinlahden Virkku Oy, Savon Vammaisasuntosäätiö sekä Pielaveden Palvelukoti Ky.
Jatkopolut Oy tarjoaa lastensuojelun avo- ja sijaishuollon sekä sosiaalihuoltolain mukaisia tukipalveluita nuorille ja lapsiperheille. Yritys toimii Itä-Suomen alueella, ja toimipisteet sijaitsevat Kuopiossa ja Varkaudessa. Tunnustus myönnettiin nyt toista kertaa.
Lapinlahden Virkku Oy tarjoaa asumis- ja päivätoimintapalvelua mielenterveyskuntoutujille. Asiakkaan yksilöllisten voimavarojen mukaan hoitoon ja kuntoutukseen liitetään työtoiminta sekä muita asiakkaan kokonaisvaltaista hyvinvointia edistäviä toimintoja. Hoidossa ja kuntoutuksessa sovelletaan yhteisöhoitoa. Lapinlahden Virkulle on myönnetty ensimmäinen laaduntunnustus jo vuonna 2010.
Savon Vammaisasuntosäätiö on valtakunnallisesti merkittävä tukea tarvitsevien henkilöiden, kuten kehitysvammaisten, autismin kirjon henkilöiden ja mielenterveyskuntoutujien asumis- ja päivätoimintapalvelujen osaaja, tuottaja ja palvelujen kehittäjä. Savaksessa asiakkaat ovat oman elämänsä päämiehinä, ja palvelussa korostuu ihmisen omien voimavarojen ja vahvuuksien hyödyntäminen sekä vastuu omasta elämästä. Laaduntunnustus kattaa koko Savaksen toiminnan. Savaksessa on tehty pitkäjänteistä kehitystyötä jo vuosien ajan, ja heille myönnettiin laaduntunnustus ensimmäisen kerran jo vuonna 2008.
Pielaveden Palvelukoti Ky:n yhteisöhoidossa palvelukodin asiakkaiden ja henkilökunnan muodostama yhteisö otetaan suunnitelmallisesti osaksi kuntoutustoimintaa. Asiakkaat ja henkilökunta päättävät asioista yhdessä yhteisökokouksissa. Tavoitteena on, että jokainen voi tukea yhteisön avulla toisia kuntoutujia ja samalla saada itse tukea yhteisöltä. Pielaveden palvelukoti on saanut ensimmäisen laaduntunnustuksensa vuonna 2003, laatutyöskentely on saatu arkeen ja jatkuva laatutyöskentely ohjaa toimintaa.
Labquality onnittelee lämpimästi myönnetyistä laaduntunnustuksista!