Uutiset

Vuoden laatutarina -kilpailun finalistit on valittu | Labquality

Kirjoittanut Labquality | 13.06.2018

Ensimmäistä kertaa järjestettävän Labqualityn Vuoden laatutarina-kilpailun finalistit on valittu. Saimme kilpailuun kymmeniä hienoja tarinoita laatutyöstä ympäri Suomen, joista sisäisen kaksikierroksisen arvioinnin jälkeen finaaliin selvisi viisi organisaatiota. Palkintoraati valitsee seuraavaksi voittajan, joka julkistetaan 24.8. Terveys ja Talouspäivillä. Kilpailun pääpalkinto on 10 000 euroa.

Vuoden laatutarina on Labqualityn järjestämä kilpailu sosiaali- ja terveydenhuollon organisaatioille. Siinä palkitaan paras laadun edistämiseen liittyvä teko, joka on vaikuttavalla tavalla parantanut esimerkiksi organisaation työtyytyväisyyttä tai asiakkaiden ja potilaiden hyvinvointia. Vuoden laatutarina -kilpailun tavoitteena on palkita laadukasta työtä ja antaa näkyvyyttä käytännönläheisille kehitysprojekteille.

Kilpailun suojelijana toimii ministeri, pitkäaikainen kansanedustaja ja kansainvälinen ihmisoikeustaistelija Elisabeth Rehn. Palkintoraatiin on nimetty viisi sosiaali- ja terveydenhuollon huippuvaikuttajaa: kehitysjohtaja Harri Aho LähiTapiolasta, sosiaali- ja terveysalan toimialajohtaja Satu Helin Rauman kaupungilta, toimitusjohtaja Aki Lindén HUS:sta, toiminnanjohtaja Kati Myllymäki Suomen Lääkäriliitosta sekä johtava ylilääkäri Juha Tuominen Terveystalo Oyj:stä.

Näkyvyyttä arjen laatutyölle

Kilpailun tavoitteena on tuoda esille sosiaali- ja terveyspalveluissa päivittäin tehtävää kehittämistyötä, mikä harvoin saa ansaittua näkyvyyttä. Tarinoiden arviointikriteereinä toimi käytetyn idean tuoreus, sen tavoitteellisuus ja mitattavuus, tulosten hyödynnettävyys muualla sekä muutoksen tukeminen ja hyvinvoinnin lisääntyminen työyhteisössä ja asiakkaalla.

Labquality Oy:n toimitusjohtaja Mia Lindström korostaa jatkuvan kehityksen ja laadun merkitystä arkisessa työnteossa. ”Oli upeaa huomata, että kiireenkin keskellä innostuttiin osallistumaan kilpailuun” toteaa Lindström ja jatkaa ”Mielestäni kaikki osallistujat ovat voittajia ja he voivat oikeutetusti olla ylpeitä hienoista saavutuksistaan”. Labquality kiittää osallistujia hienoista arjen laatutarinoista ja toivottaa kaikille onnea ja menestystä laadukkaaseen työhön myös jatkossa.

Viisi finalistia ovat:

  • Jyväskylän yhteistoiminta-alueen terveyskeskus JYTE (8 terveysasemaa Hankasalmen, Jyväskylän ja Uuraisten kunnissa): ”Laatupankista apua tavoitteelliseen hoitoon.”
  • Keski-Pohjanmaan sosiaali- ja terveyspalvelukuntayhtymä Soite, tehostettu kotikuntoutusyksikkö: ”Lottovoitto”.
  • Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymä, keskussairaala: ”Asiakaslähtöisyyttä parantavalla interventiolla sairaalakäynnit laskuun.”
  • Vaasan kaupunki, koti- ja laitoshoito: ”Yhteistyöllä parempaa hoivaa ja aktiivisuutta arkeen.”
  • Vantaan Työterveys liikelaitos: ”Minuuttiviesti.”

Onnea finalisteille! Voittaja julkistetaan 24.elokuuta 2018 Terveys ja Talouspäivillä Helsingissä.